Vuoden 2021 Juulia-neito Jenni Hautamäki
12.12.2020
Olen Jenni, vuoden 2021 Juulia-neito. Olen aloittanut Tanssitalo Juuliassa keväällä 2005. Ensin tanssin Anniinan lasten ryhmässä muutaman vuoden kunnes siirryin Taikun tunneille. Baila Beats-ryhmässä tanssin pisimpään, melkein 10 vuotta joka maanantai-ilta!! Sitten aloitin myös itämaisen tanssin ja aikaa tulikin vietettyä useampana iltana viikossa Juuliassa, useissa eri ryhmissä. Edelleen tanssin kahtena iltana viikossa itämaisissa ryhmissä.
Juuliassa on tanssinut meidän suvustamme naisväkeä enemmänkin, sillä yhtenä kautena samalla tunneilla minun kanssani tanssi myös äiti ja tätini, ja toisessa salissa samaan aikaan serkut. On tullut jaettua heidän kanssaan monet koreografiat ja näytökset yhdessä. Olen ollut ainakin yli kolmessakymmenessä näytöksessä ja jokaisessa niistä lavalla vähintään kahdessa esityksessä, joten en edes osaa laskea kuinka monet esitysvaatteet olen saanut pukea päälleni… Kaikkea on saanutkin pukea jätesäkeistä upeisiin estradiasuihin!
15 vuotta on nyt tansseja takana ja sen aikana lapsuuden harrastukseni onkin muuttunut enemminkin tavaksi viettää arki-illat tanssin, musiikin ja ystävien parissa. Hetkeksi voi unohtaa kaiken muun. Keväällä kun ei päässytkään viettämään iltoja Juuliaan, oli totuteltava tanssimaan yksin kotona videoiden muodossa. Ensin ajattelin että "eihän tästä mitään tule", mutta äkkiä huomasin, ettei tarvinnutkaan yksin tanssia! Sainkin Tanssitalon omaan olohuoneeseeni ja Taikun seurakseni; venyttelin useana iltana pitkin kesää Taikun kanssa. Sen kaiken uuden ja ihmeellisen koronatodellisuuden keskellä videot piristi iltojani hurjasti ja sain pientä ensiapua siihen ikävään.
Keväällä sitä vaan haaveili ja toivoi, että kaikki menee hyvin ja päästään tanssimaan yhdessä, ja niin kävi! Saatiin palata pitkän tauon jälkeen taas Juuliaan, nähdä ystäviä, jakaa kuulumisia ja ennen kaikkea tanssia yhdessä. Oli myös ihanaa saada muilta ja antaa itse muille tukea pimeään ja erikoiseen syksyyn. Tämä syyskausi tuntui itselleni erityisen tärkeältä ja jollain tavalla spesiaalilta. Tämä Vuoden Juulia-neito-titteli kruunasi kirjaimellisesti koko kauden, kiitos! 💛👑
Super kiitollisena tästä kaudesta toivon kaikille ihanaa ja vielä parempaa vuotta ensivuodelle 2021! 💘
Unelmat kantaa ja voimia antaa! 🦄
Jenni
    
|