
Kristina

Olen Kristina Pilke ja toimin Tanssitalo Juuliassa assistenttina ja Ariella-ryhmässä apuopettajana.
Olen tanssinut Juuliassa noin 20 vuotta ja sama intohimo tanssiin on tallella edelleen! Tutuksi ovat tulleet niin discoriental, itämainen tanssi kuin hieman streettikin.
Tarvittaessa myös sijaistan Taikun ryhmiä ja minulta voi aina kysyä mitä tahansa liittyen ryhmiin, tunteihin, näytöksiin tai mihin tahansa muuhun :)'
Vastaan muun muassa käyttämästämme Hobiver-järjestelmästä, eli esimerkiksi ilmoittautumisista ja laskutuksista. Lisäksi teen paljon muutakin, kuten musiikkien muokkausta, mainosten ja flierien tekoa, somepostauksia ym.
Minulla on pitkä historia Juuliassa. Olen tanssinut kymmenissä ryhmissä ja muutamassa edustusryhmässäkin. Olen osallistunut Villiä Tanssia!-kisoihin muutaman kerran ja päässyt esittämään kisatansseja Juulian näytöksissäkin. Olen myös esiintynyt näytöksissämme, sekä useilla keikoilla niin paljon, että nykyään pysyttelen mieluummin backstagella auttamassa muita.
Minut valittiin vuodeksi 2017 Juulia-neidoksi (nykyään Juulia-tanssija) ja myöhemmin vuoden 2020-2021 Vuoden Juuliaksi! Nämä kaksi kunniadiplomia ovat olleet minulle suuri ilo ja kunnia!
Nähdään tunneilla!
Kristina


