Juulia neito 2017 - Kiti Ainasoja

25.01.2017

Moikka!IMG_3259_533x800.jpg

Olen Kiti Ainasoja, toinen vuoden 2017 Juulia neidoista! Aina ollaan vitsailtu ystäväni kanssa ettei meillä olisi kunniaa saada tätä titteliä. Nyt myös stipendien jaossa vaihdettiin katseita virne kasvoilla kunnes kuulin oman nimeni ja se tuli todellakin yllätyksenä! kiitos paljon tästä tittelistä Taikku!!

Tanssin pariin päädyin ensimmäistä kertaa Juuliaan vuonna 2006. Aloitin tunnit Annikan Orient mix tunneilla ja viimeiseksi kaudeksi opettajaksi vaihtui Elise. Tanssin tuolloin 2 vuotta. En kuitenkaan kerennyt olla pois kuin vain vuoden ja palasin takaisin Juuliaan 2009. Silloin aloitin Taikun oppilaana. Tanssin aluksi Bella Beat ryhmässä, jonka lisäksi aloitin seuraavana kautena Rosandran.

2010 syksyllä sain kutsun 2011 aloitettavaan esiintyvään ryhmään Rosalindaan. Kieltäytyminen tästä tilaisuudesta ei kuulunut edes sanavarastoon ja sain kunnian kuulua näin upeaan ryhmään. Lopetin Rosalindaan pääsemisen yhteydessä Bella Beatissa ja kun Rosandra ryhmä jouduttiin lopettamaan halusin kokeilla itämaista tanssia jolloin löysin sen mihin tunnen sydämeni sykkivän.

Aloitin Mizumirissä siis 2012. Itämainen tanssi on tuntunut puuttuvalta palaselta ja tanssilta joka on nostanut itsevarmuuteni ja omatuntoni kausi kaudelta korkeammaksi. Kesällä 2013 sydämeni sykki kuitenkin kovempaa rakkautta kohtaan ja pää pilvissä en kokenut tanssille olevan aikaa. Päätös kuitenkin tuntui väärältä ja tulin takaisin heti seuraavalle kaudelle. Jatkoin kuitenkin vain Mizumirissä, jossa edelleen tanssin.

Nykyään en halua poistua lavalta kuin on pakko! Esiintyminen on tullut todella rennoksi ja kuulenkin monen tanssiani katsovan sanovan että lavalla kasvoistani välittyy se kuinka tanssi on minulle intohimo. Tanssi on tuonut elämääni paljon iloa ja opettanut esiintymään pelotta isonkin yleisön edessä. Juulia on aina ollut paikka jossa voin olla oma itseni.

Juulia on ollut kuin toinen koti jo vuosia. Elämäni hyvät sekä huonot asiat olen voinut jakaa tanssitalon ovien sisäpuolella Taikun ja ystävien kanssa tietäen ettei asioitani vähätellä sekä saanut tukea kun sitä olen tarvinnut. Taikku on avannut lämpimän sylinsä ehkä aluksi vaikeasti tutustuttavalle luonteelleni ja hänestä on tullut minulle ystävä joka kuuntelee ja auttaa kaikessa parhaansa mukaan tai on vain paikalla jos tarvitsee kuuntelijaa. Olen kiitollinen siitä että saan kuulua näin isoon "perheeseen" jota Taikku pitää iloisella, ihastuttavalla ja ystävällisellä luonteellaan kasassa!

 - Kiti -

 LUMO_5_2014_222_536x800.jpgTtJ10vTLJA_386_533x800.jpg

07.05.2017Syksyn 2017 esite on ilmestynyt ja ilmoittautuminen syksyn tunneille alkanut
25.01.2017Juulia neito 2017 - Milla Silvonen
25.01.2017Juulia neito 2017 - Kiti Ainasoja
15.01.2017Syksy 2016 Kunniakirjat yms.
18.11.2016Kisakatselmus lokakuu 2016 tulokset
18.11.2016Kevään 2017 esite on ilmestynyt
31.01.2016Vuoden 2016 Juulia - Anniina Koivuniemi
07.01.2016Syyskauden 2015 kunniakirjojen saajat
22.11.2015VILLIÄ TANSSIA KISA 24.10.2015 YLEISÖÄÄNET:
22.11.2015VILLIÄ TANSSIA!-KISA 24.10.2015

Siirry arkistoon »